Byggmaxilta tuli haettua ruuvipaalujen kiinnikkeet, jotka sopikin mukavasti paikoilleen! Huomenna jos saisi rungot kasaan ja ristimitat täsmäämään. Tehdään työpäivä ensin alta vaan pois!
Viime kerrasta onkin tapahtunut paljon, vaikkei välttämättä kuvissa siltä näytäkään. Eräs kauppias väitti, että en tule vahvistinta näkemään ennen joulua, mutta niin vain muutama päivä tilauksesta tuli ilmoitus, että täällä odottais tykki, vahvistin ja blu ray - soitin! <3 En tiedä mikä oli se lopullinen tekijä, joka auttoi minut tajuamaan, että helmikuu lähenee ja vielä on paljon tehtävää. Noh, viimeiset viikot ja todennäköisesti ainakin jouluun saakka painetaan yöt hommia mökissä, jotta Super Bowl siellä voidaan väijyä! Alaslaskujen rungot tuli tehtyä, yksinkertaisesti niin, että ympäröin katossa olevan reikäkipsin 2x2:lla, jonka "sisäpuolelle" kiinnitin laudat ja lautojen alapäihin toiset 2x2. Seinään tuolle korkeudelle myös yksi 2x2, joten nyt nämä kolme muodostavat alaslaskun kehikon, jonka ympäri pyöräytetään kangas / huopa. Takaseinän osalta jätin vielä hieman auki, sillä taka-atmokset tulee tuonne, enkä niiden sijaintia ole ihan vielä päättänyt tarkalleen. Epson p
Viime kirjoituksen jälkeen onkin menty aimo harppaus eteenpäin. Toki aikaakin jo kulunut.. Aikataulussa pysyttiin melkein täysin heinäkuun osalta: Lattiat ja seinäeristykset saatiin valmiiksi elokuun alussa. Seuraavaksi kuvina työvaiheet: Tuulensuojalevyt lattiaan valmiina! Muutama katkesi keskeltä, kun oli vähän turhan tiukka asennus, mutta teippiä päälle ja matka jatkuu! Bitumivahvistettu tuulensuoja lattiaan oli vain omaa mutuilua, ehkä se kestää kosteuden paremmin, kuin vihreä versio. Lattiaan asensin 2kpl 100mm rockwool-kivivillaa limittäin. Villaveitsi: 10/10! Kun villat oli asennettu, rullasin päälle ilmansulkupaperin (verkkovahvistettu), jonka päälle aloin asentamaan 600x2400 - kokoisia lattialastulevyjä. Homma sujui kivuttomasti. Liimaa pontteihin ja ruuveja perään! Homma sujui mallikkaasti, kun työnjohtaja oli tilanteen tasalla :) Sähköputkea varten piti loveta aukko, tämän tiivistäminen hoidetaan myöhemmällä ajankohdalla.. Kun lattia oli levytetty, oli vuorossa saunan seinä
Onpa ollut hiljaista blogin puolella, jakanut päivityksiä enemmän facebookin puolelle, toivoen sekä negatiivista että positiivista palautetta ja usein sitä on tullutkin! Viime päivitykseen kirjasinkin seuraavat työvaiheet, katsotaas miten niiden kanssa kävi (kirjoitettu siis 15.12.2020): 1. Lakana pois, kangaskehikon ja lopun etuseinän maalaus mustaksi. -Vanha lakana poistettu, kangaskehikko ja loppu etuseinästä maalattu mustaksi. Check! 2. Alaslaskun alareunaan vanerit ja reikäkipsit, niiden maalaus ja reiät lamppuja varten -alaslaskun alareunaan vanerit, check. Reikäkipsejä tai täyttä vaneria en laittanut, vaan päädyin tekemään vain lamppujen kohdalle vanerista levyn ja muun osan jätän vapaaksi. Paksu molton päällä pitänee homman silti kasassa. 3. Alasvalojen sähköistys ja alaslaskun villoitus -Alasvalot sähköistetty ja kytketty, Alaslaskun villoitus vasta, kun kangas saadaan seinälle. 4. Etuseinälle musta kangas -Etuseinällä on yksi musta kangas, mutta tarkoitus on v
Kommentit
Lähetä kommentti